Fatiman 3. salaisuus

07.10.2016 06:21



Fatiman kolmas salaisuus


on kiehtonut minua pitkään, etenkin, kun itselleni unessa 90-luvun alussa (!) sanottiin, että elämäni aikana tulee asteroidi-isku, joka tulee muuttaa suuresti planeettaamme.


Unessa sanottiin myös, että maapallolla on kaksoisplaneetta ja että minua tullaan hakemaan, kun sen aika on. Ei tulisi pelätä.

(Hakemaan = Jätän silloin fyysisen kehoni, jottei sielu joudu kärsimään.)


-Uskalsin kirjoittaa tästä unestani Atonworks-sivuilleni ruotsinkieliseen osaan jo n. 15 vuotta sitten. (Suomenkielisenä Tähteläiset-lehden artikkelissa myöhemmin.)


Univiesti on ollut suuri motivaattorini henkisiin harjoituksiini ja tutkimuksiini: heilurinkäyttö ja tiedon dokumentointi päiväkirjojen muodossa. Esko-setäni käytti varpua


Nykyisin informoidaan tulevasta asteroidi-iskusta:THE ASTEROID DAY. On myös alettu puhumaan maankaltaisista planeetoista.....


-OK, takaisin Fatiman salaisuuteen:



Vatikaani on ollut tietoinen Fatiman mysteeristä (v. 1917) kauan, mutta ei ole halunnut julkistaa sen kolmatta osaa, koska se on kuulemma niin karmeaa tietoa ihmiskunnalle. "Marian" toivomus oli, että varoitusten levittyä ihmiskunta voisi henkisesti valmistautua tuleviin tapahtumiin, mutta kirkko piilotti nämä tiedot!


Vapaamuotoisesti siteeraan Paavi Johannes Paavali II:sta: ..."mitä sellaisella tiedolla tekee, että miljoonia ihmisiä tulee kuolemaan joka hetki ja että merien pinnat tulevat nousemaan ..." 

(engl.teksti tässä.)


Marko Kananen kirjoittaa loistavasti Fatiman salaisuudesta! Lue lisää TÄSTÄ. 


Fatimaan ilmestynyt Maria ei tainnut ollakaan Maria!

Kirkas valopallo, joka "tanssi taivaalla", ei ehkä ollutkaan aurinko!


VIDEO: Fatima Apparitions and the 'Miracle of the Sun,' 1915 - 1917



Mielestäni Fatima-ennustusten salaaminen on suuri rikos! Oletan, että kirkon salainen yhteys ihmiskunnan avaruusperheeseen ja ns luoja-olentoihin (Sumeria: Enuma Elish ja Nibiru) on yksi suurimpia syitä.


Kirkko on pelännyt menettävänsä valtansa, mutta nyt 2000-luvulla on Vatikaani ja sen astronomit alkaneet puhumaan "avaruuden veljistä",


koska he ymmärtävät, ettei ihmiskunnan kosmista tietoisuutta, heräämistä korkeampaan tietoisuuteen, voi enää estää!


Erich Von Däniken, teinivuosieni suosikkikirjailija ja katolinen raamatun tutkija on kirjassaan "Ilmestysten arvoitus" tarkasti kuvannut tapahtumaa Fatimassa. (Sivu 25.)


Von Dänikenin 50:n vuoden tutkimusten mukaan on raamattu täynnä UFOja ja että enkelit itseasiassa ovat avaruuslentoja! Minun käsitykseni on se, että molemmat olentotasot ovat olemassa, mutta ne kuuluvat eri hierarkioihin.



Mestari Hilarion varoittaa mm Zeta Reticulin olennoista.

On teorioita, että Ameriikan hallitus teki sopimuksia 40-50-luvun vaihteessa juuri näiden olentojen kanssa saadakseen teknologista tietoa. Onko nyt näin, että esim IPhonella pystyttiin muuttamaan ihmiskunnan henkistä kehitystä. Käsittääkseni se lanseerattiin vuonna 2012. Sen jälkeen on ihmisistä tullut Cyber Zombeja.


-Mitäs sinä tykkäät?


Von Däniken Lontoossa 2016.


Tässä englanninkielinen kirja-arvosteluvideo, jossa kerrotaan perulaisen Charles A. Silvan yhteydestä Ramaan, jonka kotimaailma on aurinkokunnassamme, mutta ei aivan lähellä... Kirjan nimi on "Date with the gods", "Tapaaminen jumalien kanssa".


Rama opetti Charlesia raamatun ufoista & ilmestyskirjasta, tulevasta (lopullisesta) maailman sodasta, Niburusta ja

kehosta irtaantumisen tärkeydestä




Lopuksi: on mielenkiitoista, miksi mm. USA on perustanut valtavia maanalaisia kaupunkisysteemejä, siemenpankin perustaminen Svalbardiin ja miksi Denverin New World Airport perustettiin ja siinä on kevlar-katto??  Kuvia kentältä.

Jos suuri asteroidi iskeytyy aurinkoon tulee se aiheuttamaan valtavan auringonpurkauksen, joka voi lamaannuttaa maapallon sähköisen systeemin.

 

  Presidentti Obama valmistelee USAa varautumaan tuleviin avaruus-sää muutoksiin, esim auringonpurkauksiin!

Lue lisää tästä englanniksi.



Lentokentällä on lattiassa merkki BESH DIT GAII joka tarkoittaa valkoista metallia, joksi myös Iridiumia kutsutaan, jota löytyy pääosin meteoriiteissa ja asteroideissa.Tämän huomasin itse, koska asteroidi-aihe on niin tärkeä minulle. Lehdet symbolisoivat syksyä ja se liittyy kuolemaan, niinkuin luonto kuolee syksyisin...


Koska olen tulkinnut uniani teinitytöstä lähtien on minulla halu tulkita Denverin lentokentän hevospatsasta. Mielestäni se ns "taivaan hevonen", joksi intiaanit kutsuivat komeettoja, jotka juoksivat taivaalla.


Komeettoja kutsutaan symbolisesti myös "vanhoiksi paholaisiksi". Ja tietenkin avaruusolentoja on kirkon puolelta aikaisemmin kutsuttu "demoneiksi". (Negatiivisia on olemassa mm ns "arconit".)


Voisiko olla niin, että juuri asteroidi / avaruusolennot lavastetaan III:n maailmansodan aloittajiksi?


UUTTA!! 13. lokakuuta 2016:

Presidentti Obama & Problems with Space Weather!


Kuva laukkupaholaisesta Denverin lentokentältä.