UniMinä antoi epäsuoran rahadonaation, kun surffasin Theta-aalloilla.

01.10.2021 08:18

 

 

Joka vuosi maksan kotisivuni ylläpitämisestä n. 1500 kr mm sen takia, koska olen valinnut ostaa sille nimen SPIRIT-ARM. Nimi liittyy lapsena Neuvostoliitosta saamaani pieneen ikoniin, jonka toin tullista läpi Misha-karhun haalarin taskuun piilotettuna. Noin 30 vuotta tapahtuneesta sen magiikka avautui ikonisiantuntijan Aune Jääskisen avulla. 

 

Aune kirjoitti minulle innostuneena: ”Se on Kolmikätinen Madonna, Nopea Parantaja!”

 

Kun sain tietää, että taas on webnode-webhotelli korottanut vuosimaksuja ja että Ruotsin valtio ystävällisesti lähetti minulle yli 2000:n veromätkyt maksettavaksi samalle kuukaudelle ennen joulua, ajattelin surullisena, että minun on luovuttava kotisivustani. Testasin jopa suomenkielisten ihmisten hyvyyttä pyytämällä rahadonaatiota Facebookissa! Ei tullut sitä kautta mitään apua.

 

Olen rakentanut spirit-arm kotisivuani vuodesta 2014 ja se on ollut henkireikäni ja terapiani rakkaiden vanhempieni poismenon jälkeen.

Olen nähnyt paljon unia kuolleista tai kuolemaa tekevistä. Päivisin ovat siniset ja valkoiset valonvälähdykset kotonani tuoneet paljon lapsellista iloa! Olen valinnut asua yksin, joten voin vapaasti nauttia tunteistani ja ilon kiljahduksistani.

 

Heilurilla sain vastauksen, että kotisivu pitää säilyttää. Minulla on listoja tavaroista joita olen ajatellut myyskennellä pikkuhiljaa Traderassa, mutta en oikein tajunnut mitä voisin myydä saadakseni melkein 4000 kruunua.

Pyysin apua korkemmasta ulottuvuudesta ja menin nukkumaan. Niinpä minulle tuli selvä univiesti:”MYY MUUMIN-MUKIT!”

 

OK, niitähän minulla oli 7 kappaletta ja niitä käytettiin enkelikursseillani. 4 niistä ostin Marianhaminan-matkallani Jannen kanssa, kun me menimme naimisiin 90-luvun alussa. (Minä jätin myöhemmin Jannen, koska hän ei hyväksynyt minun henkisiä intressejäni ja että uskoin enkeleihin, ”sanansaattajiin korkeimmista ulottuvuuksista”.)

 

En ollut kovinkaan toiveikas huutokaupasta, laitoin vain muutaman satasen pohjahinnaksi. Jätin asian silleen, enkä kytännyt huutokaupan kehittymistä kuin aivan loppusuoralla. Kun huutokauppa loppui, aloin itkemään! Hinnaksi niille tuli melkein 4700 kr!!!

 

Nyt on kotisivu maksettu vuodeksi eteenpäin ja verokarhukin on saanut jonkin verran. Kasvispihvejä on pakkasessa ja uusi paistinpannu kiiltää komeana liedellä!

 

Ask Your Angels-kirjan enkelit kehoittavat kirjoittamaan meditaatio- ja unikokemukset muistiin. Kokemukset Theta-aalloilla koettuina häviävät muistista helposti, kun tietoisuus siirtyy esim Beta- ja Alpha-aalloille.Uniani olen tulkinnut jo teinitytöstä, joten ehkä minun on helpompi niitä muistaa kuin ei-treenaamattomien.

 

 

 

Koko elämä on surffaamista eri aivoaalloilla! 

UniMinä / Korkea Minä on majakka, jonka säde ohjaa ja valaisee matkan kotiin. Uniminän kielen ymmärtäminen vaatii pitkäjännitteisyyttä ja sen arvostamista. Se on ollut monissa korkeakulttuureissa syvän kosmisen kommunikaation ja parantamisen ydin.

 

 

Haluan vielä kertoa muutaman lyhyen unen.

Taustaa valve-elämästäni: veljeni projisoi omat pimeät puolensa minuun, jotka erityisesti tulivat pintaan silloin, kun vanhempamme kuolivat ja tuli perinnönjaon aika. Hän oli aikaisemmin tehnyt ihan asianajajan kanssa itsensä perinnöttömäksi, mutta kun isä teki kuolemaa, uhkasi veljeni minua ja isää oikeudenkäynnillä, jos ei saisi rintaperillisosaansa!! Isä oli surun murtama. Kerroin isälleni pelkääväni veljeni vainoavan minua lopun ikänsä, jos hän ei saa tahtoansa läpi. Lopputulos oli, että veli sai suuret rahat ja minulle jäi irtaimistoa. Veljeni hakkui minut varkaaksi. Voi Jeesus, mikä projektio!! Katkasin suhteet veljeeni.

 

UNI: Veljeni oli kahminut itselleen kaikki SUKAT, hänellä oli niitä syli täynnä! Minä meni hän eteensä ja sanoin:”Hei kuule, ei se toi käy, että sinä otat kaikki sukat!” ja nappasin itselleni sukkapinosta yhden sukkaparin, joissa oli kaksi väriä: viininpunaista ja harmaata.

 

TULKINTA: Perintöönhän tuo liittyy. 

Viininpunaisen minä yhdistän henkisyyteen ja meditaatioon, jotka ovat minulle tärkeitä. Meditaatiohan yhdistää Korkeaan Minään / Sieluun /UniMinään.

 

Harmaa väri liittyy minun tulkinnassani Kuuhun, sisäiseen näkemiseen, yöhön ja uniin. Unikoodien tulkinta avaa sisäisen opettajan sanomien ymmärtämiseen. Unet ovat kirjeitä Sielulta.

 

Jos vielä ajattelee, että kun sukan purkaa, niin lanka on kuin kromosomi kiharaa ja kromosomithan sisältävät perimän. Minun unimaailmassani tämä perimä liittyy Karman-lakiin ja niihin ominaisuuksin, jotka olen eri elämissäni ansainnut.

 

 

Sitten tuli myös hyvin lyhyt univiesti: ”KUOLLEISTA HAMMAS.”

 

TULKINTA: Hampaat ovat VOIMAN symboli. Ulottuvuuksien välinen kommunikaatio on vahvistanut minua. 

 

 

 

Kun sain vuonna 2020 unientulkinta diplomin Ameriikasta tuli minulle univiesti: 

”GABRIEL ANTAA SINULLE AVAIMEN IHMISTEN SYDÄMIIN”.

 

 

 

UNIENKELI:

Nämä enkelit ovat yhteydessä informaatio-enkeleihin, mutta he työskentelevät mieluiten kanssamme meidän nukkuessamme, eikä niinkään valveilla ollessamme. He ovat myös läsnä eri tietoisuudentiloissa, kuten transsissa ja kehosta irtaantumisessa. Heidän valtakuntansa on alitajunta. Jos valitsit tämän enkelin, kutsu yhtä näistä taivaallisista matkaoppaista, kun olet vaipumassa uneen tai kun meditoit.

 

TÄHTI: ALUDRA (ETA CANIS MAJORIS) KANAVOINTI / RAKKAUDEN VÄLITYS. TÄHDEN ENERGIA VAHVISTAA KYVYN YMMÄRTÄÄ JA TOIMIA TIETOISESTI RAKKAUDEN ERI ASPEKTIEN KANSSA. KUN HENKILÖN ALEMMAT CHAKRAT JA 3. SILMÄ OVAT VAHVISTUNEET JA SYVENTYNEET, VOI HÄN LÄHETTÄÄ JA PROJISOIDA RAKKAUSENERGIAA MENTAALISIIN SFÄÄREIHIN JA LUOMUKSIIN. ALUDRA-TÄHDEN ENERGIA KULTAELIKSIIRIN KERA STIMULOI SYDÄMEN ENERGIAA JA YMMÄRRYS SYDÄMEN TOIMINTOJA KOHTAAN TULEE SELVEMMÄKSI.

 

Terve theta-aaltojen taso on hyväksi luovuudelle, tunnesiteille ja intuitiolle.

LISÄÄ AIVOAALLOISTA.

 
 

HUUTOKAUPPA.

 

:-) SPIRIT ARM LIITTYY MYÖS SANAAN FIRE ARM. SPIRIT ARM ON ASE PIMEYTTÄ VASTAAN, sekä ATONin PITKIIN AURINKO-KÄSIVARSIIN.